Miksi Ouspensky jätti Gurdjieffin?

Kysymys: Olen lopettelemassa Ouspenskin kirjaa Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta ja minua kiinnostaisi tietää, miksi Ouspenski jätti Gurdjieffin. Miksi hän päätti ottaa jossain vaiheessa etäisyyttä ja työskennellä tästä erillään? Kirjassa ei kerrota asiasta selvästi ja koen, että Ouspensky suojelee Gurdjieffiä sanomalla mahdollisimman vähän. Osaisitteko kertoa minulle, mitä tapahtui, tai ohjata minut johonkin muuhun aihetta käsittelevään lähteeseen?

Ouspenski puhuu tosiaankin minimaalisesti siitä, miksi hän päätti jättää Gurdjieffin. Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta-kirjan yhteydessä epäilen, että se liittyy hänen tavoitteeseensa kirjan hengen suhteen. Jos hän ajautuisi kritisoimaan Gurdjieffin menetelmiä tai pitkiin anteeksipyyntöihin siitä, miksi hän päätti jättää Gurdjieffin, se pilaisi koko kirjan ikävällä juoruiluilla ja heikentäisi esitetyn tiedon objektiivisuutta.

Ouspenskin haluttomuus puhua siitä, miksi hän jätti Gurdjieffin, ulottui kuitenkin hänen kirjojensa ulkopuolelle. Kerrotaan, että hän jossain vaiheessa kyllästyi siihen, että häneltä kysyttiin Gurdjieffistä, ja että hän antoi oppilailleen tehtäväksi olla mainitsematta häntä. Epäilen, että hänen olisi ollut mahdotonta kertoa tarkalleen, mitä oli tapahtunut. Hän antaa tästä osviittaa kirjassaan Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta. Kielellä on rajansa. Sanallistettu elämys ei voi vangita aikaa ja paikkaa, jossa kyseinen tilanne tapahtui. Me, jotka emme olleet paikalla, täytämme aukkoja omalla mielikuvituksellamme ja turmelemme alkuperäisen tapahtuman. Objektiivisuuden hengessä on usein järkevämpää olla puhumatta lainkaan kuin avata ovi vääristelylle.

Ouspensky kertoo meille kirjassaan Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta, että ero oli asteittainen. Kesällä 1916 eli vuosi sen jälkeen kun Ouspensky on tavannut Gurdjieffin, Gurdjieff vie kahdeksan oppilastaan maalaistaloon Suomeen keskittyneempää työskentelyä varten. Tämä on Ouspenskylle käänteentekevä ajanjakso, joka syventää hänen ymmärrystään työstä ja jättää hänet hyvin toiveikkaaksi siitä, että hän Gurdjieffin avulla voisi saada aikaan todellisen sisäisen muutoksen. Tämän kokoontumisen jälkeen hän kirjoittaa:

Gurdjieff (noin 1917)

Thomas de Hartmann

[OUSPENSKY] “Tänä aikana tietyt, hyvin selvät muutokset näkemyksissäni itsestäni, ympärilläni olevista ihmisistä ja erityisesti ‘toimintamenetelmistä’ käynnistyivät … ne eivät liittyneet millään tavalla siihen, mitä Suomessa sanottiin, vaan ne tulivat siellä kokemieni tunteiden seurauksena… Jossain hyvin syvällä sisimmässäni ymmärsin esoteerisen periaatteen väkivallan mahdottomuudesta, väkivaltaisten keinojen hyödyttömyydestä saavuttaa yhtään mitään.” ⁱ

Noin vuotta myöhemmin, vuonna 1917, Gurdjieff kokoaa 13 oppilastaan kuudeksi viikoksi Essentukiin, Kaukasusvuorten juurelle Venäjälle. Jälleen kerran Ouspenski korostaa tämän kokoontumisen aikana jaetun tiedon ja menetelmien perustavaa laatua ja merkistystä. ”Meille annettiin joitakin yleisiä ehdotuksia, joiden avulla ajattelin, että meitä voitaisiin myöhemmin ohjata eteenpäin”, hän sanoi. Essentukin kokoontuminen päättyi kuitenkin yllättäen äkillisesti ja ikävästi:

[OUSPENSKY] “Kaikki muuttui yhtäkkiä. Syystä, joka minusta vaikutti sattumanvaraiselta ja joka oli seurausta pienen ryhmämme tiettyjen jäsenten välisistä hankauksista, Gurdjieff ilmoitti hajottavansa koko ryhmän ja lopettavansa kaiken työn.” ⁱ

On sanomattakin selvää, että tämä tapaus oli suuri isku kaikille asianosaisille. Meidän, jotka emme olleet paikalla, on mahdotonta käsittää, miten suuri pettymys on, kun huomaa, että panostus opettajaan on mennyt hukkaan, ja vieläpä näennäisen vähäpätöisistä syistä. Hieman enemmän tämän äkillisen lopun taustalla olleista olosuhteista saamme tietää De Hartmanneilta, jotka olivat läsnä Essentukissa. He kertovat myöhemmin muistelmissaan seuraavaa:

[THOMAS DE HARTMANN] “Gurdjieff oli koetellut Petrovia (toista läsnä ollutta oppilasta, ei Peter Ouspenskyä) aivan äärimmilleen. Lopulta Petrov ei enää kestänyt. Hän unohti itsensä ja vastasi herra Gurdjieffille vihaisesti. Herra Gurdjieff kääntyi ja poistui talosta, ja tuntia myöhemmin ilmoitettiin, että työ lopetetaan kaikkien osalta, koska yksi vanhemmista oppilaista oli käyttäytynyt tällä tavoin opettajaa kohtaan.” ⁱⁱ

Peter Ouspensky

Olga de Hartmann

[OUSPENSKY] “Tämä kaikki hämmästytti minua hyvin paljon. Pidin hetkeä mitä sopimattomimpana ”näyttelemiseen”, ja jos se mistä Gurdjieff puhui oli todella vakavaa, niin miksi koko homma oli aloitettu? Tänä aikana meissä ei ollut ilmennyt mitään uutta. Jos kerran Gurdjieff oli aloittanut työn kanssamme sellaisina kuin olimme, miksi hän lopetti sen nyt?”ⁱ

Luonnollinen pettymys siitä, että Gurdjieff oli hajottamassa koko ryhmän ja lopettamassa kaiken työn, yhdistettynä Ouspenskin aikaisempaan oivallukseen väkivallan käytön hyödyttömyydestä, antaa hyvän syyn ymmärtää, miksi kuilu heidän välilleen syntyi.

[OUSPENSKY] “Minun on tunnustettava, että luottamukseni Gurdjieffiin alkoi horjua tästä hetkestä lähtien. Mistä oli kysymys ja mikä minua erityisesti provosoi, sitä minun on edelleen vaikea määritellä. Mutta tosiasia on, että tästä hetkestä lähtien aloin tehdä eroa Gurdjieffin itsensä ja hänen ajatustensa välillä. Siihen asti en ollut erottanut niitä toisistaan.” ⁱ

Särö kasvoi tapahtumien edetessä. Lopulta Ouspensky päätti katkaista kaikki yhteydet Gurdjieffiin ja jatkaa työskentelyä itsenäisesti. Monet ovat sittemmin yrittäneet selittää tätä kuilua olematta itse paikalla. He pelkistävät monimutkaisen konfliktin – jonka Ouspenski itsekin myönsi olleen vaikea määritellä – mustavalkoiseksi julistukseksi, joka oikeuttaa toisen osapuolen ja tuomitsee toisen. Jotkut antoivat tuomion Gurdjieffin hyväksi, selttäen hänen toimintansa tämän ainutlaatuisilla ja inspiroivilla menetelmillä ja väittäen, että Ouspensky älyllisessä sokeudessaan sivuutti juuri sen läksyn, jonka Gurdjieff yritti antaa. Toiset taas antoivat tuomion Ouspenskin hyväksi ja pitivät Essentuki-ryhmän äkillistä hajoamista todisteena siitä, että Gurdjieff oli äkkipikainen, väkivaltainen ja manipuloiva, ja että hänen oppilaansa eivät voineet enää suostua hänen menetelmiinsä. Koska me emme ole olleet paikalla, näemme sen, mitä haluamme nähdä ja täydennämme puuttuvia aukkoja sopimaan omaan kuvitelmaamme.

Oli miten oli, Gurdjieffin ja Ouspenskin perinnön hylkääminen heidän erimielisyyksiensä vuoksi, olisi kuin heittäisi lapsen pois pesuveden mukana. Meidän on pakko päätyä samaan johtopäätökseen kuin Ouspensky: meidän on erotettava viesti sanansaattajista. Gurdjieff itse korosti aina, että hänen opetuksensa juuret ovat muinaisissa perinteissä. Totuuden etsijän II osassa osoitetaan, että monet näistä kuten Kristinusko, buddhalaisuus, juutalaisuus jne. ovat edelleen laajasti esillä. Gurdjieffin ainutlaatuinen panos oli kaksitahoinen: hän esitti niiden alkuperäisen merkityksen tuoreella ja helposti lähestyttävällä tavalla ja tarjosi käytännöllisiä välineitä tuon merkityksen todentamiseksi. Kun me olemme todentaneet idean todenmukaisuuden, me erotamme sen sanansaattajastaan ja teemme siitä omamme.

Kysymys: Onko koskaan tullut mieleesi katua sitä, että olet tavannut Gurdjieffin?

Ouspensky: Ei koskaan. Miksi olisi? Sain häneltä hyvin paljon. Olen itselleni aina erittäin kiitollinen siitä, että ensimmäisen iltamme jälkeen kysyin häneltä, milloin voisin tavata hänet uudelleen. Jos en olisi tehnyt niin, emme istuisi nyt tässä.

Kysymys: Mutta te kirjoititte kaksi erinomaista kirjaa.

Ouspensky: Ne olivat vain kirjoja. Minä halusin enemmän. Minä halusin jotakin itselleni.ⁱⁱⁱ