Tavatessaan Gurdjieffin ensimmäisen kerran keväällä 1915 Ouspenski oli vaikuttunut tämän tietämyksestä, jota hän itse oli etsinyt idästä tuloksetta. Gurdjieff pystyi selittämään mitä kummallisimmat ilmiöt ja sovittamaan yhteen eri opetusten väliset näennäiset ristiriidat. ” Silti”, sanoi Ouspenski erään heidän varhaisen keskustelunsa jälkeen, ”tärkeintä ovat tosiasiat. Jos voisin nähdä aitoja ja todellisia asioita, jotka ovat luonteeltaan ennestään tuntemattomia, vain ne vakuuttaisivat minut lopullisesti siitä, että olen oikealla tiellä.”ⁱ

Puolitoista vuotta myöhemmin hän pääsi kokemaan näitä tosiasioita. Kesällä 1916 Gurdjieff kokosi oppilaansa Suomeen työskennelläkseen tiiviimmin. Ouspenski oli valmistautunut tähän kokoontumiseen suorittamalla erilaisia hengitys-, paasto- ja mielenharjoituksia. Ne olivat saattaneet hänet epätavallisen jännittyneeseen tilaan ja loivat pohjan niille poikkeuksellisille asioille, joita hän tulisi kohtaamaan. Koko Suomen kokoontumisen ajan Ouspensky kävi läpi poikkeuksellisen korkeita tunnetiloja, tiloja, jotka toivat mukanaan uusia havaintoja ja oivalluksia. Nämä tilat – joita hän kuvailee kirjassaan Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta — olivat täysin erilaisia kuin mikään, mitä hän oli koskaan aiemmin kokenut. Ne muuttivat pysyvästi hänen suhdettaan häneen itseensä ja hänen ympärillään oleviin ihmisiin. Hän ymmärsi, että nämä olivat niitä tosiasioita, joita Gurdjieff oli hänelle aiemmin luvannut. Se, mikä silloin oli puuttunut ja mikä nyt oli läsnä, oli emotionaalinen valmistautuminen. ”Tämä emotionaalinen tila”, totesi Ouspensky, ”on juuri se, mitä emme ymmärrä. Toisin sanoen me emme ymmärrä, että se on välttämätön ja että tosiasiat eivät ole mahdollisia ilman sitä.”ⁱ

[GURDJIEFF] “Ihminen on maailman kuva. Hänet luotiin niiden samojen lakien pohjalta, jotka loivat koko maailman. Tuntemalla ja ymmärtämällä itsensä ihminen tuntee ja ymmärtää koko maailman ja kaikki ne lait, jotka luovat ja hallitsevat maailmaa.” ⁱ

Ymmärtääksemme Kolmen lain, meidän on ymmärrettävä, miten lait yleensä toimivat.

Kymmenen perheen kylässä tarvitaan vain vähän lakeja. Pormestari voi itse pitää yllä järjestystä. Hän voi pyytää baarinomistajaa sulkemaan ovensa kymmeneltä, jotta naapureita ei häirittäisi. Hän voi pyytää kukkakauppiasta pitämään koiransa hihnassa, jotta lapset eivät pelästyisi. Ja hän voi pyytää maanviljelijää pitämään aasinsa poissa pääaukiolta, jotta se ei söisi istutuksia. Sadan perheen kylässä tällainen henkilökohtainen hallinto on vaikeampaa, ja tuhannen perheen kaupungissa se on mahdotonta. Maaherra ei voi enää tuntea kaikkia nimeltä. Hänen on säädettävä lakeja järjestyksen ylläpitämiseksi ja nimitettävä apulaisia valvomaan niiden noudattamista: yöllä ei saa metelöidä, koiria on pidettävä hihnassa, aaseja ei saa päästää pääaukiolle.

Lakien avulla hallitsija voi ylläpitää järjestystä alueellaan. Mitä lähempänä hallintoalue on hallitsijaa, sitä vähemmän lakeja tarvitaan. Mitä kauemmas hallintoalue ulottuu päätöksentekijästä, sitä enemmän lakeja se tarvitsee.

Ensimmäiset tähtitieteilijät, jotka katselivat yöllä taivasta ja yrittivät ymmärtää maailmankaikkeutta hallitsevia lakeja, ottivat tämän periaatteen huomioon. He näkivät moitteettoman järjestyksen: kuun, planeetat, auringon ja tähdet, jotka pyörivät kellon tahdissa synkronisesti. Päivä seurasi luotettavasti yötä, ja vuodenaika seurasi toista järjestyksessä, jota ilman elämä maan päällä olisi mahdotonta. Heille nämä lait olivat todiste hallitsevasta voimasta, luojasta. Ja vaikka tämä luoja oli kaukana ihmisen ymmärryksestä, ihmiset hänen universuminsa jäseninä saattoivat tarkkailla joitakin niistä laeista, joiden mukaan he elivät, ja epäsuorasti oppia jotakin hänen aikomuksistaan.

Entisaikojen mielikuvissa tämä luoja oli runko, josta luomakunta haarautui eksponentiaalisesti. Ne oksat, jotka olivat suoraan yhteydessä runkoon, olivat luojan suorassa vaikutuksessa ja saivat häneltä välitöntä ohjausta. Niiden alapuolella olevat oksat olivat puolestaan yhden askeleen päässä. Ja kun luomakunnan säde laajeni suuremmista haaroista pienempiin, sen ääripäät etääntyivät yhä kauemmas ja kauemmas alkuperäisestä rungosta, asettaen Jumalalle saman haasteen kuin kasvavan kylän pormestarille. Pitääkseen yllä järjestystä hänen oli säädettävä lakeja, jotka takaisivat hänen näkemyksensä jatkumisen myös hänen suoran vaikutusvaltansa puuttuessa.

Kolmen laki oli yksi näistä peruslaeista.

Aurinko on maan orgaanisen elämän jumala. Se antaa luonnolle valoa ja lämpöä. Antiikin ihmiset havaitsivat auringon vaikuttavan luontoon kolmella eri tavalla: talven loppupuolella sen säteet edistävät itämistä, keväällä se pitää versot elinvoimaisina niiden kypsyessä täysikasvuisiksi kasveiksi ja kesällä se paahtaa ne jälleen tomuksi. Näin orgaanisen elämän jumala näyttäytyy eri vuodenaikoina luojana, ylläpitäjänä ja tuhoajana, mikä innoitti entisajan ihmisiä henkilöimään sen jumalalliseksi kolminaisuudeksi.

Nykyajan silmin kaikkia ilmiöitä valvova jumalien kolmikko vaikuttaa naiivilta, ellemme ymmärrä, että ne edustavat lakia, eivät tosiasioita. Kolmen lain mukaan kaikki prosessit kaikissa mittakaavoissa ovat poikkeuksetta kolmen voiman – positiivisen, negatiivisen ja neutraloivan – toiminnan tulosta. Kun on kyse auringon vaikutuksesta orgaaniseen elämään, kolmen laki etenee ajassa: kevät ei voi tulla ilman talvea eikä kesä ilman kevättä. Luonto ei selviä ilman oikeassa suhteessa olevaa tasapainoa luomisen, ylläpitämisen ja tuhoamisen välillä.

[GURDJIEFF] Kaikki tässä maailmassa noudattaa Kolmen lakia. Kaikki olemassa oleva on syntynyt tämän lain mukaisesti. Positiivisten ja negatiivisten periaatteiden yhdistelmät voivat tuottaa uusia, ensimmäisestä ja toisesta poikkeavia tuloksia vain, jos kolmas voima tulee mukaan.ⁱⁱ

Hindujen monijumalaisuudesta poiketen heprealainen Raamattu korosti yhden ainoan jumalan olemassaoloa. Tästä huolimatta tämä yksi jumala oli Raamatussa aina joko luoja, ylläpitäjä tai tuhoaja. Jumala loi maailman 1. Mooseksen kirjan alussa, ylläpiti kansaansa 2. Mooseksen kirjan kertomuksessa ja tuhosi luomakuntansa Raamatun vedenpaisumuksessa. Kuten hindulaisessa maailmankuvassa, myös Raamatussa maailman on käytävä loputtomasti läpi näitä kolmea vaihetta, joista kukin inspiroi tarinoita, jotka täyttävät koko Raamatun. Näin myös heprealaiset filosofit havaitsivat ja keksivät Kolmen lain.

Maailmankaikkeuden runkona ja hallitsijana Luoja nauttii täydellistä vapautta. Jotta hänen aikomuksensa ja tahtonsa pysyisi muuttumattomana, hänestä välittömästi erkanevat haarat ovat kuitenkin muutamien lakien alaisia. Seuraavaan erkanevaan haaraan sovelletaan lisää lakeja, ja niin edelleen, kunnes saavutamme luomisen säteen ääripäät, joihin kohdistuu suurin määrä lakeja.

Jos korkeamman tason voima pyrkii puuttumaan alemman tason maailmaan, sen on otettava huomioon sen lait. Muuten sen väliintulo tuhoaa kosmisen järjestyksen. Maapallo sijaitsee suhteellisen matalalla tasolla luomakunnan säteellä, ja sitä koskee paljon useammat lait kuin sen yläpuolella olevia maailmoja. Yksi näistä on fyysisyyden laki. Siksi korkeamman voiman on otettava fyysinen ruumis, jotta se voisi puuttua maan asioihin; sen on ts. ruumiillistuttava. Hindulaisuus antoi tähän viitteitä, kun Vishnu inkarnoitui määräajoin palauttamaan hyvän ja pahan välisen tasapainon. Kristinusko viittaa tähän esittämällä perustajahahmonsa, Jeesus Nasaretilaisen, Jumalan ruumiillistumana.